Hyvää kääntäjienpäivää!

30.09.2020

Tänään 30. syyskuuta vietetään kansainvälistä kääntäjienpäivää. Kääntäminen on erityisen lähellä sydäntäni ja ystäväpiiristäni löytyykin paljon taitavia sanankäyttäjiä eri kielillä, koska olen koulutukseltani itsekin ranskan kielen kääntäjä Turun yliopistosta.

Yhtään päivää en ole kääntäjän työtä elämässäni tehnyt, mutta koulutus on auttanut aivan valtavasti työurani aikana. 

Kääntämisen perusidea on saada viesti välitetyksi yhdeltä kieleltä, yhdestä kulttuurista toiseen niin, että sanoma välittyy oikeana. Myös organisaatioiden markkinoinnissa ja viestinnässä halutaan saada oma viesti välitetyksi organisaatiolta toiselle organisaatiolle tai kuluttajille. Ja kuten kääntämisessä ja tulkkauksessa, ei markkinoinnissakaan riitä se, että tuntee hyvin pelkästään lähtö- tai kohdekielen. Täytyy tuntea hyvin molemmat kielet ja kulttuurit. Asiakkaan kieli ja organisaation kieli. Tämä "tulkkaus" veikin minut sitten mukanaan, ja markkinointia ja viestintää olen tehnyt jo yli 20 vuotta erilaisissa organisaatioissa.

Ihmisten tekemä kääntäminen ja tulkkaus ovat erityisen tärkeitä töitä edelleen, vaikka erilaiset käännösohjelmat ja -robotit jo auttavatkin tekijöitä. Keväällä viittomakielen tulkkaus nousi paljon esille Koronaan liittyneissä tiedotustilaisuuksissa. Äänikirjojen nousun myötä varmasti myös kaunokirjallisuuden kääntäminen nousee entistä paremmin esiin. Asiointitulkkaukset ja erilaiset käännökset ovat arkipäivää, vaikka emme aina ymmärräkään sitä, miten paljon työtä niiden takaa löytyy. Eri asiakokonaisuuksiin täytyy perehtyä ja erityisalueiden omaan terminologiaan tutustua. Kääntäjien ja tulkkien työ ei ole olla esillä vaan mahdollistaa tiedon kulku. Vaikea työ, jonka merkityksen huomaa vasta silloin, kun sitä ei ole tehty hyvin ja taidolla.

Hyvää kääntäjänpäivää kaikille taidokkaille kääntäjille ja tulkeille 🌹

Olen Anna, Huisin perustaja, markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen.

Huisin blogiin kirjoitan aiheista, jotka liittyvät tavalla tai toisella viestintään ja muutosjohtamiseen - tai mihin tahansa mielenkiintoiseen asiaan.

Maailma on uutta oppimista täynnä.